
Kun seuraa toimitusketjun vaiheita purjehdittaessa Itämeren eteläpäästä Suomenlahdelle, näkyy merellisessä horisontissa ensimmäisenä Suursaaren mahtava silhuetti. Sen polveileva ja kasvava koko ja -profiili korkeimpine huippuineen, soveltuu hyvin kuvaamaan kansainvälisessä toimintaympäristössä toimivan NELI:n toimintamallia ja –tapaa: Dynamiikkaa, jossa vaihtelusta huolimatta tapahtuu kasvua ja kehitystä. Sopivasta suunnasta katsottuna, kukkuloita näyttää olevan neljä: yhtä monta kuin toimijoita NELI:ssa.
Tämän silhuetin tyylitelty muoto tekee kunniaa myös menneiden polvien logistiikan hoitajille.
Suursaari toimi aikanaan varsin vilkkaana logistiikkakeskuksena, josta hoidettiin yhteyksiä Suomenlahden pohjois- ja eteläpuolelle sekä Venäjälle Pietarin kautta. Sieltä oli saatavilla toimitusketjuun kuuluvia lisä- arvopalveluja. Tunnetuimpia olivat luotsauspalvelut. Nykyisin se toimii maamerkkinä itä-länsi suuntaiselle meriliikenteelle. Saaren nykyinen omistaja Venäjä, on myös tärkeä kumppani NELI:n verkostossa.
Logon malli edustaa samalla aikansa logojen tyylisuuntausta, kevyttä viivaa, jossa muotokieli on niukka ja selkeä.
Kotka 25.6. 2007
Kai Holmberg